Hyytäviä uskomustarinoita – suomalaista fantasiaa

Kruunupäinen käärme -kiertue herätti vanhat tarinat eloon! Vampyyrien ja muiden ulkomaanelävien (tai kuolleiden)  sijasta tarinoissa seikkailevat kotimaiset näkit, hiidet, pirut, maahiset, noidat, trullit ja tietäjät.  Kuollut sulhanen noutaa morsiamen, suntion vaimo viedään kätilöksi maahisille, valekuollut morsian virkoaa arkussa eloon. Äänekosken Kalevalaisten naisten kutsumana kouluneuvos Kirsti Mäkinen saapui kertomaan Suomen kansan tarinoista ja niiden taustoista Äänekosken Valtuustosaliin suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10.  Hän on koonnut kansanrunousarkiston tallenteiden pohjalta kammotarinoita kirjaansa Kruunupäinen käärme ja muita Suomen kansan tarinoita.

Parikymmenpäinen yleisö sai kuulla vedenhaltia näkin viettelyksistä, metsänväen kunnioittamisesta ja kirkon maalattian alle haudatun kirkonväen menoista, joihin elävillä ei ollut asiaa mennä. Tarinoiden sankareita olivat Räpylä-Niiranen, joka päihitti vedenvaarat,  ja tietäjät, jotka pitkänkin matkan takaa pystyivät seisauttamaan veren juoksun.  Hämärässä Valtuustosalissa syysillan pimentyessä tarinat eivät jääneet pelkän mielikuvituksen varaan, vaan yleisö sai nauttia Jussi Kaakisen mustavalkoisista kuvituksista. Mäkinen oli koostanut tarinoiden taustoista powerpointesityksen, jota kuvittivat Kaakisen huikeat piirrokset.  Näyttelijä Tiina Oksanen-Vehkala tulkitsi upeasti tarinanäytteitä. Hänen kerrontansa sai käsikarvat nousemaan pystyyn. Voi vain kuvitella minkälainen tenho tarinoilla on ollut pimeässä torpassa keskellä korpea kerrottuna.

Tarinat kertovat sen hetkisestä ajasta ja moraalista.  Niiden avulla peloteltiin uimataidotonta väkeä ja lapsia näkkien vallasta sekä varoiteltiin metsien vaaroista.  Kansanuskon mukaan kaikessa oli voimaa ja elollista luontoa tuli kunnioittaa, jotta selviäisi hengissä karuissa olosuhteissa. Tarinoiden ytimestä löytyy myös pelkoa vierasta ja outoa kohtaan.  Näkymättömiä olentoja ja yliluonnollisia voimia täynnä olevat pimeät pihat ja elinympäristö saivat mielikuvituksen laukkaamaan.  Sama pelko on nähtävissä myös uudemmissa tarinoissa.  Ensimmäisten markettien jonot ja pakastebroilerien tulo kauppoihin sai aikaan tarinan aivonsa palelluttaneesta myymälävarkaasta. Nykyajan thaipoimijat synnyttävät uusia urbaanilegendoja tulevien sukupolvien tutkittaviksi.

Koe vanhain tarinain lumoa lukemalla Kruunupäisen käärmeen tarinoita tai Minna Torpan ja Saarijärvi-seuran koostaman Kylillä kummittelee – Saarijärveläisiä uskomustarinoita –kirjaa!  Jos uskallat!

 

Julkaistu Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistyksen Pässinrata-lehdessä 2012

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

IKIAIKAINEN

Olemme olleet ennen, olemme nyt, olemme tulevaisuudessa. Siirrämme kulttuuria ja yhteisiä arvoja seuraaville sukupolville.

AITO

Meillä on vahvat juuret kansanperinteessä. Teemme omaleimaista kulttuurityötä aidon paikallisperinteen pohjalta.

UUDISTUVA

Kalevalainen nainen on kulttuurista laajasti kiinnostunut ihminen, joka tekee huomisen perinnettä.
%d bloggaajaa tykkää tästä: